Kesän lämmöstä, riemuista ja vapaudesta nauttivat myös eläimemme täysin rinnoin. Lopultakin aurinko lämmittää talven kangistamia luita ja lihaksia, saa kirmata ruohomatoilla, rannoilla ja metsissä – ammentaa sisäänsä tuoksujen mukaansa tempaavaa maailmaa ja tutustua pihamaan tuhansiin pikku mönkijäisiin. Parhaimmillaan kaikki sujuu juuri näin. Lemmikkien kanssa tehtäville mökki-, kisa- ja lomamatkoille on kuitenkin hyvä varautua pahimman varalta sillä eläinlääkäri ei yleensä ole yhtä liki kuin kotioloissa. Homeopaattinen kotiapteekki ja loma-apteekki sitä vastoin on syytä pitää mukana lomallakin!

Eläimeen kohdistuva käärmeenpurema

Metsälenkeillä ja marjametsässä tuntuu tänä vuonna olevan aiempaa runsaammin kyitä. Metsän riemuista huumaantuneena koirat voivat helposti kirmata liian liki tai pysähtyä uteliaisuuttaan tekemään tuttavuutta suojaan pyrkivän tai puolustautuvan käärmeen kanssa ei-toivotuin seurauksin. Homeopaattinen Vipera kannattaakin siksi olla aina taskussa mukana, sillä eläinlääkäriin pääsy kestää usein piinallisen kauan, etenkin kun yrittää pitää eläimen (ja itsensä) rauhallisena kantaen sitä pois metsän siimeksestä. Eläin on syytä pitää mahdollisimman liikkumattomana myrkyn etenemisen hidastamiseksi. Vipera on hyvä toistaa tiuhaan, kunnes pääset eläinlääkäriin. Etsimällä purukohdan valmiiksi varmistat nopeamman hoidon ja mahdollisen vasta-aineen antamisen. Kyyn vasta-ainetta ei ole läheskään kaikilla eläinlääkäriasemilla, mutta sitä kannattaa kysyä. Kortisonia/ kyytabletteja ei pidä itse lähteä antamaan ellei eläimen hengitystiet ole vaarassa mennä tukkoon. Oireilua voi helpottaa jatkamalla hoitoa kotona Viperalla ja Ledumilla.

eläinhomeopatia-koirat-juoksevat

Punkit, nuo pienet kiusankappaleet eläimissämme

Kesä tuo tullessaan myös viheliäiset pikku ystävämme punkit. Paras suojautumiskeino on turkin läpikäynti aina lenkin jälkeen – mitä nopeammin kiinnittyneen punkin saa irti, sen parempi. Puremakohtaan voi laitaa tipan eteeristä Laventeliöljyä estämään ihotulehdusta. Eläimille on tarjolla useita erilaisia iholle laitettavia niskaliuoksia ja myrkkypantoja. Paradoksaalisesti näitä eläimen iholle laitettavia tuotteita ei suositella kosketeltavan käsin tai pikkulasten läheisyydessä – monet eläimet saavatkin näistä iho- ja pahimmillaan keskushermosto-oireita. Luontaisina torjumiskeinoina voi käyttää valkosipulikapseleita ruoan seassa sekä eteerisistä öljyistä ja tervasta tehtyä sumutetta. Valkosipulikapseleiden syöttäminen olisi hyvä aloittaa jo ennen punkkikauden alkua. Tuore valkosipuli pidempään käytettynä voi vaikuttaa aneemisesti, kapseloitu tuote on tässä suhteessa suositeltavampi vaihtoehto. Eteeristen öljyjen sekoituksen (esim. Basilika, Eucalyptus, Geranium, Laventeli, Minttu, Muskotti, Mänty, Sitronella, Teatree, Thuja, Valkosipuli) pohjana voi käyttää iholle käytettävää aloe spraytä tai molkosan-vesi seosta. Tervapohjaiset sprayt eivät värjäävyytensä takia sovellu vaaleaturkkisille. Turkki on syytä sprayata aina lenkille lähdettäessä. Mikäli epäilet irrottamasi punkin kantavan tauteja, voit varmistaa epäilysi apteekista saatavilla pikatesteillä tai antaa homeopaattisen Ledumin punkin poistettuasi. Homeopatiasta voi olla apua myös jos eläinystäväsi alkaa käyttäytyä poikkeuksellisesti, ontuilla, olla väsynyt, ruokahaluton, kipeän oloinen,… puremaa seuraavan talven aikana – borrelioosi on kavala oireiltaan myös eläimillä.

Inisevät eläimet, nekin kuuluvat kesään

Sopiva kosteus yhdistettynä kesän lämpöön takaa suotuisat olosuhteet myös hyttysille. Erityisesti lyhytturkkiset koirat ovat usein pinteessä ja täysin suojattomia hyönteisten pistoilta kesänuotiolla ja iltaretkillä. Kuono, silmät, selkä ja vatsanalus saattaa turvota muodottomaksi kynnöspelloksi yllättävän pienessä ajassa. Eläin on tuskainen, raapii ja hankaa itseään, pahimmillaan saa jopa kuumeen kehon taistellessa hyönteisten myrkkylastia vastaan. Edellä mainittua eteeristen öljyjen sekoitusta voi käyttää suojana myös hyönteisiä vastaan – pään aluetta sekään ei valitettavasti suojaa. Homeopaattisista ensiapuna voi käyttää Apis tai Staphysagria Ledumin kanssa vuorotellen ensin tiuhempaan, oireiden helpottaessa annostusta harventaen. Samainen pätee myös ampiaisten pistoihin.

Vesi ja eläimet

Vesi vanhin voitehista ylisuurina ”kylpyannoksina” yllättää monet karvaiset vesipedot paitsi iho-oirein myös virtsatievaivoin. Hotspotit ja vesihännät ovat viheliäisiä ja kivuliaita seuralaisia ja katkaisevat vesiriemut usein kesken parhainta uintikautta. Hotspot -alue kannattaa ajella paljaaksi ja puhdistaa useita kertoja päivässä HyperiCal –laimennoksella (Hypericum ja Calendula uutteista). Ihoaluetta voi suihkuttaa Vetramilillä tai siihen voi laittaa manukahunajaa tai kuusenpihkavoidetta. Homeopaattisista Rhus toxidendron ja Hepar sulphur ovat hyviä vaihtoehtoja, vesihännän akuutissa hoidossa myös Hypericum ja Belladonna. Märkä turkki yhdistettynä viileneviin iltoihin tai ilmastointiin aiheuttavat yllättävän usein paitsi vilustumisia myös virtsatievaivoja. Paras ensiapu onkin koiran kuivaaminen uintireissun päätteeksi ja froteisen kylpyviitan laittaminen selän peitoksi. Homeopattiset Aconitum, Apis ja Cantharis ovat oiva apu tarvittaessa. Vesistöjen leväkukinnot ovat valitettavasti tulleet jäädäkseen. Aina emme ehdi estää koiraa ryntäämästä levämössöiseen veteen. Sinilevän tunnistat sen vihertävän keltaisesta väristä ja siitä, että pinnalla oleva levälautta hajoaa kepillä koskettaessa, sitä ei siis saa nostettua vedestä. Sinilevissä on paitsi maksaan myös hermostoon vaikuttavia myrkkyjä. Levävedessä pulahtanut koira on syytä pestä huolella ja sen vointia on seurattava. Oireet (oksentelu, kuumeilu, pahoinvointi,..) saattavat alkaa vasta 3-6h kuluttua. Ensiapuna Nux vomica mahdollisimman pian pulahduksen jälkeen voi pelastaa vakavimmilta oireilta.

Eläinhomeopatia-Hot-Spot-koiralla

Eläimen raapimat ja muut nirhamat

Erilaiset haavat ja nirhamat kuuluvat kesään. Koirat voivat halkaista anturansa kallioilla kiipeillessään tai astua lasiin, siinä missä me ihmisetkin. Sidetarpeiden ohella tarvitset haava-alueen puhdistukseen kirvelemättömän mutta tehokkaan HyperiCal –tinktuuran, jonka voit tehdä Hypericum ja Calendula uutteita veteen laimentaen. Vuodon tyrehdyttyä haava-alueelle voi puhdistuksen jälkeen, sidoksen alle laittaa esim. aloevera geeliä tai Vetramil haavasuihketta. Kivunlievitykseen ja haavan paranemista edistämään sopivat homeopaattisista ensiapuaineista Arnica , Staphisagria (erit. viilto- ja pistohaavat), Hamamelis (erit. kivuliaat avohaavat), Millefolium (erit. kaatumisten seurauksena runsas. kirkas, kivuton verenvuoto) ja Calendula (erit. rosoiset, kivuliaat, tulehtuneet haavat sekä limakalvoilla olevat haavaumat).

Kuuma kesä

Helle, autoilu, kisaaminen, kiire – kaikki yhdessä ja erikseen altistavat eläimen miltei huomaamatta nestehukalle ja lämpöhalvaukselle. Levottomuus, läähättäminen, pahoinvointi, voimattomuus, tajuttomuus ovat oireita, jotka on kesällä syytä ottaa erityisen vakavasti. Pelkkä juottaminen ei useinkaan tässä vaiheessa enää riitä vaan kehon lämpötila on saatava laskemaan valelemalla eläintä viileällä vedellä tai peittämällä märillä viileillä pyyhkeillä. Homeopaattisista Apis, Belladona, Glononium ja ääri tapauksissa Carbo vegetabilis nopeuttavat toipumista huomattavasti. Kesälämpimillä ja kisamatkoilla on eläimelle parasta tarjota eläinten omaa elektrolyyttijuomaa pelkän veden sijasta.

Kesän grillaushetkien jäljet kannattaa korjata välittömästi, vaikka aikoisikin palata myöhemmin takaisin jatkamaan herkuttelua. Koirat ja kissat ovat varsin ripeitä hakiessaan siankyljyksistä ja kanankoivista jäljelle jääneitä luita, nahkoja ja muita grillistä ylijäänyttä syötävää. Mausteet ja suola eivät koskaan tee hyvää lemmikkien sisäelimille saati ruoansulatukselle kypsennetyistä luista puhumattakaan. Kypsennettäessä kananluu muuttuu neulamaiseksi ja voi pahimmillaan puhkaista suolen. Hotkitut kypsennetyt kyljysluut puolestaan voivat aiheuttaa kivuliaan suolitukoksen, mikä vaatii eläinlääkärissä käyntiä.

Nautinnollisen kesän taikaa karvakuonolomailuun! 

Lue aihetta sivuavaa lisää: Eläinten iho-oireiden hoito